Ennenkuulumattomat – Lauluja suomalaisille sekä Hitit ja Harvinaisuudet 1, Irwin ja oppipojat – valitse toinen tai molemmat!

ValkeakoskiMedia toimii myös näiden levyjen tukkumyyjänä (tiedustelut reteesti@gmail.com)

Nyt saat molemmat levyt nipputarjouksena – toinen levy puoleen hintaan!

Esittelyssä ensin uutuus:

Ennenkuulumattomat – Lauluja suomalaisille

Irwin Goodman: Ennenkuulumattomat – Lauluja suomalaisille -CD

Koko levyllisen vuonna 1983 Irwin Goodmanille lauluja tehnyt Tapani Koivisto löysi Irwinin tulkitsemat laulut kätköistään syksyllä 2014. ”Tiesin laulujen olemassaolosta, mutta olin unohtanut asian ennen kuin ne tulivat arkistoistani vastaan”, Koivisto sanoo. Yli 30 vuoden jälkeen löytyneellä nauhalla on 11 kappaletta, jotka Tapani Koivisto kuunteli läpi ja mietti, että olisi hienoa jos muutkin saisivat kuulla ne.

Tapani Koivisto oli musiikin ammattilaisena tiiviissä yhteistyössä Irwinin kanssa

Laulut on nyt siirretty nykymuotoon ja kuulostavat siltä, kun ne olisi juuri äänitetty. Vaikka kappaleet on tehty ja tulkittu 1980-luvun alkupuolella, ne ovat yllättävän paljon tässä ajassa kiinni. Asian pääsee jokainen toteamaan Ennenkuulumattomat – Lauluja suomalaisille -levyltä. Äänitteen julkaisuun on antanut luvan Irwinin vaimo Riitta Hammarberg. Levyn julkaisua on edesauttanut myös Irwin Goodman -instituutti.

”Vuodet 1982 ja 1983 olivat Irwinille vaikeita aikoja ja helmikuussa 1983 hänestä tuntui, että kaikki olivat hänet hylänneet, mutta minä en. Hän pyysi, että tekisin hänelle omannäköisiänsä lauluja, sellaisia ralleja, että hän laulaa ne. Minä lupasin. Parin viikon sisällä tein 11 laulua, sävelsin ja sanoitin kaikki. Irwin oli lopputuloksesta innoissaan, kun äänite oli valmis ja laulettu: ’Kobolttia!’, hän totesi”, muistelee Tapani Koivisto.

Tapani Koivisto on biisintekijä ja muusikko Tanssiorkesteri Tapani Koivisto -yhtyeessä. Hän ja Irwin tapasivat Vesilahdella vuonna 1976, jolloin Koivisto lauloi Unto Kotilaisen yhtyeen solistina ja Irwin toimi yhtyeen vierailevana tähtenä. Tämän jälkeen 1978 Koivisto perusti oman tanssiorkesterin, joka säesti paljon Irwiniä.

Kyseessä on CD-muotoon saatettu, uudelleen masteroitu “Uudet protestilaulut”, joka julkaistiin vain c-kasettina rajoitettuun myyntiin 1983:

1. Manun valtakunta
2. Onko virka valtaa
3. Verottaja ja vouti
4. Politiikkapeli
5. Kyllä vituttaa jos ei kiinnosta
6. Salainen numero
7. Rahan valta
8. Uudet arvot
9. Laulun vapaus
10. Elämän polut
11. Euroviisujuttu

Toinen Irwin-CD-erikoisuus:

Hitit ja Harvinaisuudet 1, Irwin ja oppipojat, osa 1 (julkaistu 2007)

Tarjolla Hittejä ja harvinaisuuksia – Irwiltä ja oppipojalta

Tämä kannattaa kerätä talteen. Näitä ei riitä kauaa – osa 2 jo tulossa!

Ari G eri bändeineen (mm. alkuperäiset Irwinin Lapset 1986), Irwinin kanssa ja ilman. Mukana ensimmäisen kerran yleisölle tarjottu, todellinen erikoisuus, mainoslaulujen helmi Irwiniltä, Vetojenkka.

(VMECD-009)

Hitit ja Harvinaisuudet, osa 1, aloitti sarjan Irwinin oppipoikien etittelystä. Ensimmäisellä kokoelmalla itseoikeutettu Irwinin pitkäaikainen taustamuusikko alustaa koko sarjaa. Irwin esiintyy parilla live-raidalla uskollisen taustamuusikkonsa bändin kanssa, meno on hurjaa ja Irwinin lennokkaat välispiikit ovat muttuuneet jo lentäviksi lauseiksi. Mukana on Irwiniltä myös aito, alkuperäisessa muodossaan oleva, harvinainen mainoslaulu Vetojenkka. Harvinaisuuksia ovat myös tunnetuista hiteistä tehdyt versiot, jotka esittää Irwinin pitkäaikainen taustamuusikko ja ystävä Ari G Lahti, paremmin Ari Goodmanina tunnettu muusikkona. Ari lukuisine bändeineen on osa irwinismin historiaa ja nykypäivää.

CD sisältää myös oppipojan omaa materiaalia, Irwinin hengessä tehtyjä lauluja! Kirkkaimpana helmenä uusirwinismin lauluista on ehdottomasti Ari G:n itsensä kirjoittama ja esittämä Maa kallis. Huikaisevaa materiaalia on myös Vexi Salmen, eli näissä yhteyksissä Emil von Reteen, pari erikoista irwinismi-tekstiä, jotka jäivät aikoinaan Irwiniltä loppuun asti säveltämättä. Ari G jatkoi sävellystyön loppuun, toisen jo 1984.

Pari kappaletta elävää historiaa – opinnäytetöitä mestarin kisälliltä

Irwiniltä julkaisematta jäänyttä materiaalia ei ole paljoa. Tällä levyllä on kaksi keskeistä tekstiä jotka ovat erityisesti Irwinille alun perin tehtyjä. Nuori muusikkotoveri riensi apuun kun kansantaiteilijan sävellyskynä oli pitkän tauon jälkeen ruosteessa. Ari sai vankan pohjakoulutuksen tuotteliaan säveltäjän opissa. CD:llä oleva Koskenkorvassa -kappale on tavallaan Arin Irwinin opissa ja yhteistyönä sävelletty laulu, koska tämän alkuperäisen Arin kirjoittaman melodian pohjalta tehtiin Irwinin 80-luvun ensimmäinen suuri hitti, Härmäläinen perusjuntti. Tässä voi nähdä elementit josta tuo ikivihreä alun perin lähti syntymään. Koskenkorvassa -ralli tietenkin jäi julkaisematta noina aikoina, koska melodia-ainekset käytettiin Irwinin comeback-hitin raaka-aineiksi, ko. laulun tekstihän käytettiin sitten 80-luvun loppupuolella toisenlaiseen repäisyyn, kun Irwinin albumille tarvittiin pikaisesti täytemateriaalia. Toinen historiallisesti hyvin mielenkiintoinen laulu on Tai sitten ei, joka on niin ikään alun perin Irwinille kirjoitettu teksti, ja joka jäi maestrolta itseltään säveltämättä. Sitä ei koskaan myöskään julkaistu millään Irwinin äänitteellä. Tuo sinänsä erittäin herkullinen Vexin teksti jäi pyörimään Arin pöytälaatikkoon, josta säveltäjä nosti sen työn alle vuonna 2005. Muokattuaan tekstistä uudenlaisen tarinan, hän hyväksytti sen Vexi Salmella, joka hioi alkuperäistekstinsä pohjalta tehdyn sanoituksen, niin ikään hänen oppipoikansa, Ari Goodmanin laulettavaksi. Tämä kappale on herättänyt huomiota laajasti, sävellyksen nerokkuus ja säveltäjän itsensä laulama svengi ja tulkinta tekee siitä uskottavan. Rikkaat elämänkokemukset ja vuosia tienpäällä tehty työ kuuluvat äänitteessä ikään kuin kappaleen aitoustodistuksena. Irwinin hengessä tehty kappale soi raikkaasti elämäniloisella saundilla, joka on Irwiniltä itseltään perityllä tietotaidolla tehty aidolla vanhan ajan nauhatekniikalla. Tai sitten ei -biisin sointi kruunaa koko tämän Irwin-kokoelman, sen viimeisenä raitana! Sarjan uudet kokoelmat ovat työn alla. Tästä sopii nauttia nyt!

1. En kerro kuinka jouduin naimisiin Ari G Folk yhtyeineen 2003
2. Kuin Ferrari Ari G yhtyeineen 2004
3. Koskenkorvassa Ari G yhtyeineen 2006
4. Vetojenkka Irwin ja studio-orkesteri 1979
5. Maa kallis Ari G yhtyeineen 2004
6. Ei päätä palella Ari G Folk yhtyeineen 2003
7. Tango Kauhajoen kasinolla Ari G Folk yhtyeineen 2003
8. Laulajan testamentti Ari G Folk yhtyeineen 2003
9. Poing Poing Poing. Live, Irwin & Alkuperäiset Irwinin Lapset 1986
10. Ei tippa tapa. Live, Irwin & Alkuperäiset Irwinin Lapset 1986
11. Tai sitten ei Ari G yhtyeineen 2006

Hinta
14,50 €

Irwin-CD-erikoisuudet: Ennenkuulumattomat tai Hitit ja harvinaisuudet

Valitse levy

Irwin levyharvinaisuudet - valitse toinen tai molemmat!

Irwin levyharvinaisuudet - valitse toinen tai molemmat!

  • Irwin levyharvinaisuudet - valitse toinen tai molemmat!
  • Hitit ja Harvinaisuudet 1, Irwin ja oppipojat - ensimmäisessä osassa Ari G:n kanssa itse Irwin ja useat eri kokoonpanot, Irwinin Lapsista Folk-yhtyeeseen!
  • Irwin Goodman: Ennenkuulumattomat - Lauluja suomalaisille -CD

Tämän tuotteen ostaneet ostivat myös…